"I'm working on a dream and how it will be mine someday"

"I'm working on a dream
Though sometimes it feels so far away
I'm working on a dream
And how it will be mine someday
Sunrise come, I climb the ladder
The new day breaks and I'm working on a dream."


Kukas muu kuin itse Bruce Springsteen sen osaa paremmin sanoa. Miehen keikalle on muuten liput alustavasti hankittuna, joten toivottavasti heinäkuun lopussa pääsen kovasti fanittamaani Brucea kuuntelemaan!

Tällä hetkellä koko homman etenemisen suhteen ei tapahdu käytännössä juuri mitään. Odotan kauhulla ensi viikon kielikoetta enkä ole asian eteen juuri mitään tehnyt, viikottaisia preppaustunteja lukuunottamatta (jolle muuten tyystin unohdin mennä keskiviikkona, että ärsyttää tälläinen lipsuminen!) Mutta eiköhän se tästä. Jos ensi viikolla sitten tekisi paperiasioiden eteen jotain.. papereiden eteenpäin lähettäminen saa taas asian tuntumaan paljon konkreettisemmalta, ja hei, kyllähän mua vähän hirvittääkin. 

Olen aikani kuluksi katsellut minkälainen tarjonta vuokra-asuntoja Vancouverissa (ja muualla BC:ssa) on ja voi rähmä, luulen että tässä onkin sitten edessä ehkä suurin ongelma koko projektissa. Nimittäin sellaisen kodin löytäminen, joka on:
a) hyvällä paikalla (mielellään lähellä tulevaa työpaikkaani, mikä se sitten ikinä tuleekaan lopulta olemaan) ja mielellään alueella joka ei ihan pahinta ghettoa ole 
b) sopivan hintainen 
c) mahdollisesti kalustettu, helpottaisi elämää ihan valtavasti!
d) asunto johon saa ottaa KOIRIA!

Kyllä, hitsi mikä ongelma!! Moneen asuntoon saa ottaa kissoja, mutta ei koiria. Ja minulla kun on kaksi kissamaista pikkukoiraa.. yritä siinä sitten selittää Kanadalaiselle vuokranantajalle että juuu mää tuun suamesta ja mullon kaks piäntä koiraa. Yeah right, saletisti nappaa. Mutta yritän olla ajattelematta sitä liiaksi vielä, ehkä sekin jotenkin järjestyy. Niin ja aikansa kun hokee ja uskottelee itselleen, että kyllä kaikki järjestyy, niin ehkä ne järjestyy...

No, tälläisiä tunnelmia täällä. Ensi viikolla tosiaan kielikoe ja aika kiirettä varmaan tulee olemaan, sillä töitä on  kovasti ja erääseen toiseen asiaan liittyvä isohko tentti suoritettavana kahta päivää ennen kielikoettani. Yritä siinä sitten lukea ja opiskella molempiin samanaikaisesti. Saattaa olla, että Helsingin reissulla palkitsen itseni pienellä shoppailukierroksella..

-M

I move like a broken train, looking for the way to go

"Sä oot kyllä tosi rohkea kun uskallat lähteä"


"Ootko sä ihan yksin lähdössä, kuinka sä uskallat?"


"Onko sulla jotain tuttuja siellä, vai miten oikein uskallat"


"Eikö sua yhtään pelota lähteä yksin?"


Nämä on nyt niitä päiviä, kun on vuorossa se hirvitysfiilis koko projektista. Välillä iskee sellainen kauhistus ja epätoivo että oliko tämä nyt sittenkään hyvä idea. Olen aika avoimesti suunnitelmistani ja ajatuksestani lähteä puhunut töissä ja kaveripiirissä, ja miltei joka toiselta kuulen noita edellä mainittuja lauseita. Silloin tulee kaiken innostuksen keskelle tunne, että onko tässä nyt sittenkään mitään järkeä? Kannattaako lähteä ollenkaan? Mitäs jos en pärjääkkään, mitäs jos tulee jotain ongelmia? Entä jos en viihdy ja koko vuosi tulee olemaan ihan kamalaa? Entä jos tulee niin kauhea koti-ikävä takaisin suomeen että tulen maitojunalla takaisin parin kuukauden päästä? Entäs jos en oikeasti pärjää siellä valtavankokoisessa miljoonakaupungissa?

No, pohjalaisella sisulla todennäköisesti mennään eteenpäin eikä tapana ole ollut luovuttaa ja on kai ihan luonnollista että kauhu valtaa mielen jossain vaiheessa. Elämäähän se sielläkin vain on, ja onhan sitä muutkin lähteneet pärjänneet. Vuosikymmeniä sitten pohjanmaalta (ja muualta suomesta) lähti sadoittain ihmisiä ison meren taa uuden, paremman elämän toivossa ja hekin pärjäsivät, ilman kielitaitoa ja ilman työtä, eikä ne asunnotkaan tainneet kovin kummoisia olla. Minunkin sukulaismiehiä ja -naisia on sinne lähtenyt useampia. Silti pärjättiin, miksi en minäkin.

Mutta kai ne realiteetit on vain hyväksyttävä, välillä tuntuu että koko ulkomailla elämisestä on vähän turhan ruusunpunaiset kuvitelmat. Tuleehan se koti-ikävä ja hankalia hetkiä ja päiviä. Tuleehan niitä ongelmia, mutta kyllä kai niistä selvitään. Onneksi ne suomalaiset joiden kanssa olen ollut Kanadaan päin tekemisissä, ovat jokainen ottaneet iloisesti ja avuliaasti vastaan, neuvoneet ja vastanneet tyhmiinkin kysymyksiin. Ja jokainen ulkomailla töissä ollut kolleega on minulle sanonut että lähde ihmeessä, et tule katumaan!

Tänään sain hyviä uutisia suurlähetystöstä, kerron niistä myöhemmin lisää. Tuntuu että asiat konkretisoituvat hetki hetkeltä ja lähtö tuntuu viikko viikolta todennäköisemmältä ja konkreettisemmalta, vaikka mitään päivää ei todellakaan ole vielä lyöty lukkoon, mitään työpaikkaa sovittuna tai mitään muutakaan, ei todellakaan. Ja hetkeen ennen lähtöä on vielä niin monta päivää ja hoidettavaa asiaa, että eiköhän näitä ajatuksia ehdi tässä pyöritellä suuntaan ja toiseen. Eikä mikään ole varmaa ennenkuin istun lopullisesti matkalaukkuineni ja koirineni matkalla kohti uutta asuinmaatani. Silti täytyy myöntää, että vähän hirvittää. Kai se on ihan tervettä?


..ainakin näin 12,5h työpäivän jälkeen ;)

-M

Don't you be wasting all your money on syrup and honey cause I'm sweet enough

Olen viimepäivinä yrittänyt kovasti tutustua kanadalaiseen kulttuuriin. Olen selannut juttuja ja artikkeleita vähän milloin mistäkin, tavoista, ruokakulttuurista, musiikista, elokuvista... Kovasti tuttuja elementtejä ja kotoisalta tuntuvia asioita etenkin BC:ssa tuntuu olevan, ei siis suotta kehuta että Kanada, ja etenkin British Columbia on Suomen kanssa todella samankaltainen. BC on varmaankin Kanadan provinsseista elämäntavaltaan ja -menoltaan maan rennoimmasta päästä, verrattaessa esimerkiksi ranskankielisiin alueisiin. Korjatkaa toki jos olen väärässä! Joku päivä sitten luin erään kanadalaisen artikkelin heidän tavoistaan, pääasiassa juttu koski bisneskulttuuria, mutta toki siinä sivuttiin myös ihan muita yleisiä tapoja, etenkin käytöstapoja, jotka erityisesti juuri ranskankielisillä alueilla tuntui olevan hyvinkin tarkkoja. Juttu oli ehkä suunnattu enemmänkin kulttuuriltaan erilaisemmista maista saapuville ja sieltä maahan matkustaville, sillä näin suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin tottuneelle niissä ei ollut mitään hyvistä käytöstavoista poikkeavaa. Suomityttö pärjännee siis maailmalla todennäköisesti oikein hyvin, mitä tähän aihealueeseen tulee! Tälläinen maakohtainen tapakulttuuri on kuitenkin erittäin mielenkiintoista ja aihe josta haluan varmasti lukea ja oppia lisää ennen omaa lähtöäni, joten aiheesta varmaan tulee kirjoiteltua vielä jatkossakin..

Itse en ole mikään elokuvien suurkuluttaja, mutta tottakai laadukkaat (ja aika usein ne vähemmänkin laadukkaat hömppä -elokuvat) uppoavat. Vancouver onkin Pohjois-Amerikan toisiksi suurimpia elokuvatuottajia heti enkelten kaupungin jälkeen. Ja asiaa tarkemmin ajateltuani, aika moni elokuvahan kyllä on "kanadalainen." No, aina oppii uutta.. Musiikki sen sijaan on lähempänä sydäntäni ja kyllähän näitä suuria nimiä Kanadasta tulee samaan tahtiin kuin eteläisestä naapurimaastaankin. Tuskin tarvitsee mainita erikseen Bryan Adamsia, Justin Bieberiä, Avril Lavingea, Paul Ankaa, Celine Dionia, Nelly Furtadoa, Michael Bublea tai Alanis Morisettea.. ja niiiiiiin monia muita loistavia artisteja! Itse olen viimepäivinä sattumalta Spotifyn kautta löytänyt jos jonkinlaista Kanadalaista artistia, viimeisimpänä esimeriksi parhaillaankin soiva City and Colour, jonka ihan vahingossa bongasin ihanan Amerikkalaisen artistin Citizen Copen kautta. On muuten juuri sopivaa perjantaimusiikkia!! :)

No mitä ruokakulttuuriin tulee, oman käsitykseni mukaan kanadalainen ruokakulttuuri on hyvin samankaltainen englantilaisten ja amerikkalaisten keittiöiden kanssa, unotamatta tietenkään ranskankielisten alueiden ruokakulttuuria, joka on luonnollisesti hyvin ranskalaispainotteinen. Maan ruokakulttuuri taitaakin olla iloinen sekoitus vähän kaikkia maassa runsaimmin edustettujen kulttuurien ruokatapoja. Eikä Kanada tee poikkeusta Suomeen, jossa arvostamme kotona tehtyä terveellistä ja tavallista ruokaa. No, terveellisestä en mene takuuseen mutta monessa yhteydessä on eteeni tullut Quebecista lähtöisin oleva Poutine, eli sekoitus perunaa, juustoa, kanaa/lihaa, lihalientä ja kermaa... No, kai sitäkin täytyy maistaa! Noin muutoin etenkin lännessä syödään paljon villieläinten lihaa ja luonnollisesti myös kalaa. Kelpaa tälläiselle lihansyöjälle! Tyypillisiä kanadalaisia ainesosia on mm. mustikka, karibun liha, lohi ja vaahterasiirappi. Ja minähän rakastan vaahterasiirappia, eli täältä tullaan ruokaparatiisi!! Taidan lihoa reissussa ainakin 20kg.. Kanadalaiset ovatkin suuria jälkiruokien ystäviä, joten joku roti täytyy alusta alkaen syömisen kanssa pitää, voisin nimittäin elää sokerilla, sokerilla, sokerilla ja sokerilla. Oh noes! Eikä asiaa yhtään auta se, että myös laadukkaat viinit, juustot ja oluet kuuluvat maan ruokakulttuuriin siinä missä lihapulla suomalaiseen ruokaympyrään. No niin, vinkit älyttömän lihomisen estämiseksi ulkomaanreissulla otetaan ilomielin vastaan...

No niin, eihän tästä seurannut mitään muuta kuin armoton nälkä! Hmmm, löytyisiköhän tuolta keittiöstä yhtään vaahterasiirappia..

-M

We live and we learn to take one step at a time

Yksi askel lähemmäs BC:ta on jälleen otettu! Aloitin eilen preppauskurssin IELTS:iä varten, jota menen yrittämään nyt alkuvuodesta. Kurssi vaikuttaa hyvältä ja antaa itsevarmuutta ennen varsinaista koetta ja kurssilla tuli tunne että taisin pärjätä meidän ryhmässä ihan mukavasti! Testi jännittää silti hurjasti, olen nimittäin kuullut siitä aikamoisia kauhukertomuksia samassa tilanteessa olevilta! IELTS (International English Language Testing System) on kansainvälinen kielitesti, jonka kaikkien mm. USA:an, Kanadaan ja Australiaan töihin lähtevien täytyy suorittaa tietyin vaadittavin arvosanoin ennen kuin työlupa- ja viisumiasioita voi laittaa eteenpäin. Testiä suosivat mm. yliopistot Englannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, ja jotkut yliopistot hyväksyvätkin vain IELTSin. Tämän testin tekeminen on siis niitä ensimmäisiä askeleita kohti muuttoa. Testistä on kaksi versiota, mutta oman käsitykseni mukaan yleisin vaadittava versio on akateeminen versio, IELTS academic. Testi on jaettu neljään osioon, ja jokaiseen on rajattu tietty suoritusaika:


1. Kuullun ymmärtäminen (40min)
2. Luetun ymmärtäminen (60min)
3. Essee (60min)
4. Puhuttu osio, haastattelu (20min)

Suomessa IELTS Academic kielikokeen voi suorittaa Helsingissä Finnbritin kautta ja testiä järjestetään noin kahden viikon välein, oman ymmärrykseni mukaan välillä myös useammin. Testin tulokset saa tietää noin kahden viikon kuluttua. Koe maksaa tällä hetkellä 190e, joten ihan huvin vuoksi en testiä lähde yrittämään vaan ihan oikeasti siitä on myös tarkoitus päästä läpi! Preppauskurssin lisäksi olen hankkinut läjäpäin materiaaleja, vanhoja kokeita ja ihan järkevältähän tuo testi vaikuttaa, mutta ikinä ei tiedä.. mikäli käy huono tuuri niinkuin joillekkin testiä tekeville on käynyt heidän joutuessa kirjoittamaan esim. aiheista kuten lohen kuteminen, norjalaiset linnat jne.. Huh! Todennäköisesti hyvä jännitys menee ihan hukkaan, mutta kyllä se tästä lähtee. Kummasti sitä jaksaa raahata itsensä preppauskurssille istumaan työpäivän jälkeen, kun tietää että unelmien eteen vain täytyy tehdä ihan oikeasti töitä, mikäli ne haluaa saavuttaa.

Eilen kävin myös hyvin positiivisen sähköpostiviestittelyn erään Vancouverilaisen erittäin potentiaalisen työnantajan kanssa! Kummasti nämä positiiviset asiat antavat potkua eteenpäin ja päivä päivältä lähtö tuntuukin konkreettisemmalta! Saattaa olla että kun IELTS on tehty ja paperit lähetetty Vancouveriin hoitajarekisteröintiä varten, alkaa todellinen täpinä kesäkuun matkaa odotellessa, jolloin käyn vielä viimeisen kokeen tekemässä, sikäli mikäli aikatauluni pitää. Toki siihen väliin, ennen sitä ja sen jälkeen matkaan mahtuu vielä monta tehtävää asiaa, itkua ja hampaiden kiristystä.. mutta kyllä tämä niin hyvän mielen projekti on, että jokainen ponnistus on varmasti kaiken sen tulevan arvoista!

Innostunein tunnelmin,
-M

First things first!

Hyvää syntymäpäivää Kohti Kanadaa -blogi, tässä tulee ensimmäinen blogikirjoitukseni! Olen jo pitkään lukenut samassa tilanteessa olleiden blogeja, vakoillut kuulumisia ja yrittänyt ottaa jos jonkinlaisesta neuvosta vaarin, etsiä neuvoja ja vinkkejä omaan maailmanvalloitukseeni ja sitten päätin aloittaa omasta prjektistani jonkinlaisen blogin, josta joku ehkä löytää jotain enemmän tai vähemmän itselleen tarpeellista, tai jos ei muuta niin pääsee tukahduttamaan omaa uteliaisuuden nälkäänsä..

Olen viittä vaille kolmekymppinen sairaanhoitaja ja asun tällä hetkellä Tampereella. Syntyjäni olen Etelä-Pohjanmaalta, ja kai tämä kaipuu maailmalle rapakon taakse on jollain tapaa verenperintönä mullasta saatua, meitä pohjalaisiahan taitaa USA:ssa ja Kanadassa olla vähän enemmänkin. Haaveeni maailmalle lähdöstä on ollut mielessä jo pitkään, mutta en ole koskaan uskonut että minusta on siihen, että saisin oikeasti aikaiseksi hoitaa asiat sellaiseen kuntoon, että joku päivä saan pakata tavarani ja ihan oikeasti istun lentokoneessa kohti uutta asuinmaatani. Tuo ajatus saa edelleen mielen innostumaan!

Suurin houkutus lähtemiselle on tottakai työni. Toki sairaanhoitajan töitä olisi täällä kotimaassakin vaikka miten paljon, parhaat paikathan saa tällä hetkellä melkein valita, mutta silti kaipaan jotain uutta ja jännittävää kaiken sen tutun ja turvallisen tilalle. Maailmalla on varmasti yhtä kova pula hoitohenkilökunnasta kuin täällä pohjolassakin, mutta tokihan myös palkkaus on useissa maissa Suomea parempi. Ja ennen kaikkea suurin houkutin lähtemiselle on oman ammattitaidon kehittäminen, uusien kokemusten saaminen ja jollain tapaa myös itsensä ylittäminen ja siltä kuuluisalta epämukavuusalueelta poistuminen, totaalisesti. Joskus vain pitää lähteä kauas nähdäkseen lähelle, niinhän se menee..

No miksi Kanada? No miksi ei! Kohde valikoitui poissulkien muita vaihtoehtoja lähinnä sen perusteella mihin en missään nimessä halua muuttaa työskentelemään. Toinen paljon vaikuttanut tekijä oli se, että tulevan asuinmaani tulee olla sellainen johon pääsen muuttamaan helposti koko perheeni kanssa, siis kahden koirani kanssa, joiden mukaantulo oli alusta alkaen ihan ehdoton asia. Muutamia tuttavia on asunut pitkin USA:ta koirat mukanaan, joten lyhyen pohdinnan jälkeen totesin että ei se koirien mukaanottaminen ole ollenkaan mahdotonta, kunhan vain maan valitsee huolellisesti. Lisätyötähän se tietää lisää, mutta en lähde edes miettimään elämää ilman rakkaita haukkujani!

Työtähän tässä projektissa riittää vaikka miten paljon. On niin paljon selvitettäviä asioita, täytettäviä lomakkeita, outoja kaavakkeita, hakemuksia, anomuksia ja käännöksiä, erilaisia lupia, kokeita ja maksuja.. ja kaikki on vielä niin alussa ja varmasti suurimmat koettelemukset vielä edessä. Aikaa koko projektiin saa varata kauan, sillä paperityö vie yllättävän paljon aikaa etenkin Kanadan päässä. Ennen viisumihakemusta täytyy tehdä kielikoe, ennen työpaikan hakemista hoitajan rekisteröintikoe paikan päällä Vancouverissa ja ennen, jälkeen ja joka välissä täytyy lähetellä ties millaisia lappuja ja lomakkeita ympäri maailmaa.. Tässä ammatissa töitä Kanadassa on varmasti, mutta hoitajan tie uuten asuinmaahani voi viedä jopa vuoden. Joten koko ajan asiat pyörivät eteenpäin, omaa tahtiaan.. Uskon että kyllä lopussa kiitos seisoo kaiken sen työn ja hampaiden kiristyksen jälkeen!

Siitä miten projekti edistyy, mitä iloja tai murheita matkan varrella tuleekaan eteen, kaikesta lupaan höpistä tämän blogin parissa.  Kysymyksiä, kommentteja ja muita ajatuksia voi jättää vieraskirjaan tai sähköpostilla kohtikanadaa@gmail.com

-M