First things first!

Hyvää syntymäpäivää Kohti Kanadaa -blogi, tässä tulee ensimmäinen blogikirjoitukseni! Olen jo pitkään lukenut samassa tilanteessa olleiden blogeja, vakoillut kuulumisia ja yrittänyt ottaa jos jonkinlaisesta neuvosta vaarin, etsiä neuvoja ja vinkkejä omaan maailmanvalloitukseeni ja sitten päätin aloittaa omasta prjektistani jonkinlaisen blogin, josta joku ehkä löytää jotain enemmän tai vähemmän itselleen tarpeellista, tai jos ei muuta niin pääsee tukahduttamaan omaa uteliaisuuden nälkäänsä..

Olen viittä vaille kolmekymppinen sairaanhoitaja ja asun tällä hetkellä Tampereella. Syntyjäni olen Etelä-Pohjanmaalta, ja kai tämä kaipuu maailmalle rapakon taakse on jollain tapaa verenperintönä mullasta saatua, meitä pohjalaisiahan taitaa USA:ssa ja Kanadassa olla vähän enemmänkin. Haaveeni maailmalle lähdöstä on ollut mielessä jo pitkään, mutta en ole koskaan uskonut että minusta on siihen, että saisin oikeasti aikaiseksi hoitaa asiat sellaiseen kuntoon, että joku päivä saan pakata tavarani ja ihan oikeasti istun lentokoneessa kohti uutta asuinmaatani. Tuo ajatus saa edelleen mielen innostumaan!

Suurin houkutus lähtemiselle on tottakai työni. Toki sairaanhoitajan töitä olisi täällä kotimaassakin vaikka miten paljon, parhaat paikathan saa tällä hetkellä melkein valita, mutta silti kaipaan jotain uutta ja jännittävää kaiken sen tutun ja turvallisen tilalle. Maailmalla on varmasti yhtä kova pula hoitohenkilökunnasta kuin täällä pohjolassakin, mutta tokihan myös palkkaus on useissa maissa Suomea parempi. Ja ennen kaikkea suurin houkutin lähtemiselle on oman ammattitaidon kehittäminen, uusien kokemusten saaminen ja jollain tapaa myös itsensä ylittäminen ja siltä kuuluisalta epämukavuusalueelta poistuminen, totaalisesti. Joskus vain pitää lähteä kauas nähdäkseen lähelle, niinhän se menee..

No miksi Kanada? No miksi ei! Kohde valikoitui poissulkien muita vaihtoehtoja lähinnä sen perusteella mihin en missään nimessä halua muuttaa työskentelemään. Toinen paljon vaikuttanut tekijä oli se, että tulevan asuinmaani tulee olla sellainen johon pääsen muuttamaan helposti koko perheeni kanssa, siis kahden koirani kanssa, joiden mukaantulo oli alusta alkaen ihan ehdoton asia. Muutamia tuttavia on asunut pitkin USA:ta koirat mukanaan, joten lyhyen pohdinnan jälkeen totesin että ei se koirien mukaanottaminen ole ollenkaan mahdotonta, kunhan vain maan valitsee huolellisesti. Lisätyötähän se tietää lisää, mutta en lähde edes miettimään elämää ilman rakkaita haukkujani!

Työtähän tässä projektissa riittää vaikka miten paljon. On niin paljon selvitettäviä asioita, täytettäviä lomakkeita, outoja kaavakkeita, hakemuksia, anomuksia ja käännöksiä, erilaisia lupia, kokeita ja maksuja.. ja kaikki on vielä niin alussa ja varmasti suurimmat koettelemukset vielä edessä. Aikaa koko projektiin saa varata kauan, sillä paperityö vie yllättävän paljon aikaa etenkin Kanadan päässä. Ennen viisumihakemusta täytyy tehdä kielikoe, ennen työpaikan hakemista hoitajan rekisteröintikoe paikan päällä Vancouverissa ja ennen, jälkeen ja joka välissä täytyy lähetellä ties millaisia lappuja ja lomakkeita ympäri maailmaa.. Tässä ammatissa töitä Kanadassa on varmasti, mutta hoitajan tie uuten asuinmaahani voi viedä jopa vuoden. Joten koko ajan asiat pyörivät eteenpäin, omaa tahtiaan.. Uskon että kyllä lopussa kiitos seisoo kaiken sen työn ja hampaiden kiristyksen jälkeen!

Siitä miten projekti edistyy, mitä iloja tai murheita matkan varrella tuleekaan eteen, kaikesta lupaan höpistä tämän blogin parissa.  Kysymyksiä, kommentteja ja muita ajatuksia voi jättää vieraskirjaan tai sähköpostilla kohtikanadaa@gmail.com

-M